PÖLLÖ pipot
Aloitin pipon virkkaamisen siis itselle, eli tein aikuisen kokoa, mutta huomasin jo tosi nopeasti, että pipo on todella pieni ja sopii lapsen päähän paremmin. Muokkasin jonkin verran ohjetta omaan lankaan ja käsialaan sopivaksi. Lankana olen käyttänyt NOVITAN Viivi ja Hanko -lankaa. (yritin laittaa linkin niihinkin, mutta Novitan sivut eivät toimi juuri tällä hetkellä).
Oman pipon tein kaksinkertaisesta Viivilangasta, mutta täytyy nyt sanoa, että tuo pipo on aivan liian iso ja se on saanut purkutuomion.
Iltaisin virkkaan ranteet kipeänä ja sen jälkeen kun vielä päättelen langat ja ompelen silmät ja nokat kiinni pipoon niin sormetkin jo huutaa armoa. Joka kerta kun virkkaan ja ompelen päätän, että nyt tämä hulluus saa loppua ja käsityöt saa vähäksi aikaa jäädä. Ja joka kerta tuo päätös pitää lähes puoli tuntia.
Käsien kipeytyminen on kyllä hankalaa... mitä sitten kun ne kipeytyvät niin ettei niillä pysty enää oikeasti tekemään mitään? Miksi ihminen kestää kipua kun haluaa tehdä jotain niin intohimoisesti? Samanlailla mulla on käynyt valokuvauksen kanssa. Painava kamera rasittaa kättäni niin, että joudun syömään ennen valokuvauskeikalle lähtöä jo kourallisen kipulääkkeitä ja keikan aikana sitten lisää. Onneksi olen löytänyt hyvän ja kevyen kameran ja tällä vältän nykyään kipeytymisen. En sitten tiedä onko käteni virkkausasento jotenkin väärä vai miksi käteni välillä huutaa kivusta.
Oma mummoni kutoo sukkia vielä yli 80 vuotiaana hurjaa tahtia eikä tuo tahti näytä yhtään hiljenevän. Toivon ettei oma tahtinikaan hiljene. Varsinkin näin syksyisin telkasta Kaunarit ja sylissä käsityöt on mukavaakin mukavampi yhdistelmä.
Nyt on taas niin monta rautaa tulessa, että eiköhän blogiin tule päivityksiä tänä talvena ihan reippaasti.
